Jos kirjoitan päiväkirjaanikin ehkä kerran kahdessa vuodessa, niin parin kuukauden välein bloggailu on kyllä jo varsin kiivastahtista!
Tällä kertaa haluaisin jakaa runon, jota olen työstänyt viimeiset kolme kuukautta. Joku mukaviisas on joskus sanonut, että kirjoittaminen on hyvä tapa käsitellä tunteita, mutta paskanmarjat; tämän kirjoittaminen on ollut erittäin ahdistava kokemus, koska olen porautunut niin syvälle vaikeisimpiin tunteisiini yrittääkseni saada jotain oikeasti merkittävää aikaan. Olen yläasteikäisestä ollut aina pöytälaatikkorunoilija, joka ei uskalla julkaista runojaan, mutta tämän julkaisemisen jännittäminen ei ole mitään verrattuna tunteisiin runon taustalla. Toivottavasti edes yksi ihminen eksyy blogiini lukemaan tämän eikä vihaa sitä, koska olisi kiva julkaista joskus runokokoelma muillekin kuin roskakorini pölypuudeleille.
Meri
Sukelsin suoraan sinuun
Annoin tulla ihokseni
Tahdissasi
sydämeni lyönnit
Suljet syleilyysi
Maailmallani
on sinun julma hymysi
Yhä uudestaan
yritän
pinnalle,
irti otteestasi
Kosketuksesi kaipuu
En saa henkeä
Antautumisen houkutus
Hukkuminen
silkkisen kylmään syliisi
Tukehtua,
vajota syvälle
tuttuun pimeään,
turvaan.
No comments:
Post a Comment